Aloin täs miettiin et kuinka ihanaa olis viel joskus ihastua samalla tavalla ku ala asteella. Sillon ei koskaan uskaltanu sanoa sanaakaan koko ihastukselle, tuskin koskaa oli puhunu sen kans kunnolla, mutta silti se oli aivan käsittämättömän ihanaa. Ja tuo kyseinen henkilö, kuka se sitten milläkin viikolla sattui olemaan, pyöri koko ajan mielessä. Joka päivä kirjoitettiin päiväkirjaan jotai tämän tyylistä: "Siis se on nii ihana! et ikinä usko mut tänää ku istuin mun kaverin kans rappusilla nii se käveli meidän ohi!". Sillon pienetkin asiat tuntu isoilta. Mä niin haluaisin, että mulla olis vielä tallella se taito. Että osaisin iloita vain siitä, että ihastukseni vilkaisisikin minuun päin. Haluaisin vielä joskus tuntea sen ihanan ihastumisen tunteen ilman tuskaa. Vaikka ihastukset eivät koskaan edenneetkään mihinkään ihmeelliseen, oli silti ihanaa unelmoida tuosta ihmisestä. Oli suorastaan kuolettavan jännittävää hakea häntä tanssimaan koulun discossa joka alkoi kuudelta ja loppui yhdeltätoista. Parhaalle ystävälle kerrottiin välittömästi jos mielenkiinnon kohde vilkaisi sinuun päin. Osaisimpa edelleen olla koko loppupäivän onnellinen vain siitä, että ihastukseni katsoo minuun.

Aikuisten maailman ihastumiset ja rakkaus on paljon vaikeampaa. Aikuisten maailman rakkaus sattuu. Annoin sinulle sydämeni, revin sen irti rinnastani ja annoin sen sinulle lahjaksi. Sitten yhtäkkiä lähdit ja kai unohdit antaa sydämmeni takaisin. Siinä missä se oli ennen, on nyt vertavuotava tyhjä aukko. Aina harvoin kun ehdit nähdä minua, annat minun lainata sydäntäni. Silloin tunnen olevani taas kokonainen. Mutta kun sinä lähdet, otat sydämeni mukaasi. Ehkä olet kiintynyt siihen etkä halua enään luopua siitä, vaikka et teekkään sillä enää mitään. Ilman sydäntään ei voi rakastaa.