Oon täs miettiny et tuunko enää koskaan olemaan samanlainen ku ennen. Tuskimpa. Oon myös miettiny et ehkä mun olis parempi välillä jonku ihmisen kans joka ei tietäis musta juurikaa mitää. Tuntuu et jos kerron totuuden mun tunteista nii se joko sattuu tai sit se ihminen ei voi samaistua siihen tunteeseen. Ja se ainut ihminen, johon tää koko juttu vois vaikuttaa positiivisesti, ei välitä. Miks mä sitte vielä välitän? Mä en tiedä. Täs on ny jotai jota mä haluisin sanoa sille ihmiselle, vaikkei se varmaa koskaan ees tätä luekkaa. Teitä kaikkia muita varmaan kiinnostaaki paljon mut ei teidän oo pakko lukea jos ette jaksa. Tekee vaan mieli purkaa jotenki tunteitaan. Noni oikei..

Ei oo päivääkää etten ajattelis sua, eikä yhtäkää yötä jollon en näkis susta unta ja heräis itkien ku se ei ollukkaa totta. Mä en olis ikinä uskonu et jotai tällästä olis sattunu mulle vielä pitkään aikaan, mutta mä rakastan sua. Ihan oikeesti mitkää muut sanat ei riitä kuvaamaan sitä mitä tunnen sua kohtaan. Mutta emmä oleta, että sä koskaa voisit sanoa mulle samoin. Mä en ees usko et voisit koskaan sanoa pitääväs musta ees vähän. Joka päivä mun tekis mieli puhua sulle, mutta en uskalla. Pelkään et kyllästyt muhun, etkä halua ees olla mun kaveri enää. Mä oon miettiny paljo meitä. Jos mä saisin mahdollisuuden, nii mä en ees haluais seurustella sun kans. Ai miks? Koska mä tiedän et sä et viihtyis seurustelusuhteessa kovinkaa kauaa ja en kestäis uusia hyvästejä. Mä voin olla onnellinen vain jos sä oot. Mä tiedän et sä et halua musta mitää muuta ku ystävän, mutta koska mun sydän kuuluu ikuisesti sulle, niin oon miettiny, että jos joskus haluat jotain: yhden illan jutun, suudelman, vapaan suhteen, ihan minkä vaan, niin mä oon aina täällä. Kyllä sä sen tiedät. Jos sä haluat jotain multa, nii ei sun tarvii muuta ku kysyä. Joo parempi olla hiljaa, kyllä sä tiedät jo hyvin mitä mä susta ajattelen. Mitäpä se vaikuttaa, joka tapaukses mä tuun olemaan yksin ja rikki.